24.5.2012

Kivipenkereen historiaa

Kun huomasin, että Luomakunnan lokikirja -blogissa oli saatu innoitusta iloisen pihani sammalleimuja loistavasta kivipenkereestä, tajusin, etten ole kertonut tässä blogissa pihamme ensimmäisen ja näkyvimmän puutarhaelementin alkuvaiheista kai lainkaan. Tuolla Blogista ja pihasta -osiossa tosin nykyään on muutama kuva pihamme eri vaiheista mutta ei sen kummemmin selostusta siitä, mitä tehtiin ja milloin. Dynaaminen puutarha -lastussani viime vuonna myös sivusin kivipenkereen alkua ainakin kuvallisesti.




Kesäkuussa 2004 eli kolme kuukautta ennen muuttoamme uuteen omaan kotiin tilanne oli tällainen kuin Luomakunnan lokikirjassakin on huomattu - talo on kovin korkealla muuhun maastoon verrattuna. Meillä talo lisäksi muutenkin sijaitsee korkean harjun rinteessä. Nyt en enää muista, minkä verran pengerrysajatuksia tässä vaiheessa oli vielä mielessä. Kuvassa Kakkonen kävelee pääovelta alaspäin. Siihen kohtaan oli suunnitelmissa jonkinlaiset portaat mutta kuvassa talon vasemmallahan on myös kodinhoitohuoneen sisäänkäynti eli sieltäkin toki piti päästä kulkemaan. Muistan kyllä haaveilleeni siitä, että pihassa voisi ajaa ympäri mutta todenneeni jossain vaiheessa, että tämä rinne ei sovellu siihen, sillä jyrkkyys vaatii pengerryksen ja portaat. (Kuvassa näkyvät tontilla luonnostaan olleet tammentaimet muuten hävitettiin - nyt tajuan, että tuo oikeanpuoleinen olisi voinut olla ihan hyvällä paikalla nykytilannettakin ajatellen.)






Seuraavassa kuvassa ollaankin hypätty jo reilu kaksi vuotta eteenpäin: Kuopus on syntynyt ja Mies on viettänyt isyyslomaa perustamalla nurmikkoa mutta missä vaiheessa nuo kivet laitettiin penkereeseen? Olisiko se ollut sitten samaisena kesänä ennen metsämullan levitystä tulevalle nurmialueelle? (Tässä siis hyödynnettiin rakennusaikana kasoihin talteen laitettua metsämultaa.)






Samaan aikaan eli elokuussa 2006 pääovelta päin kuvattuna. Talon vieressä oleva murskesorapatja on siis todella paksu, koska rinne oli sen verran jyrkkä, että alarinteen puolelta talon ympäristöä oli nostettava reilusti, kun emme halunneet varsinaista rinnetalomallia. Tämä ja edellinen kuva ovat Esikoisen kummisedän ottamia, muut kuvat tässä lastussa ovat joko omiani tai ehkä pari niistä Miehen ottamia.






Kuopuksen ristiäisten aikaan syyskuun alussa ensimmäinen nurmikko jo vihersi ja toisen perustaminen oli hyvällä mallilla.






Seuraavana kesänä (2007) nurmi kukoisti, kivipenkereen yläosassa oli vain kiviä ja alaosassa kivien seurana sekalaisia metsäkasveja tai rikkakasveja. Meillähän ei kukaan tajunnut mitään suodatinkankaita laittaa kivien alle, kivet vaan lykättiin kaivurin ja Miehen käsivoimien avulla paikalleen pitämään sorapatjan kuosissa.






Olin jo jonkin aikaa ihaillut kummieni kivistä pengertä, jossa kasvoi enimmäkseen sammalleimuja. Kummitätini oli myös luvannut minulle sammalleimun jakotaimia ja antanut niiden siis rehottaa. Hän neuvoi minua muistaakseni, että ottaisin vain kiven pois sieltä täältä penkereestä ja laittaisin sammalleimut siihen ja korkeintaan hiukan hiekkaa tai multaa kaveriksi. Eräänä toukokuisena päivänä (2008) sitten hain autolla ison määrän sammalleimupehkoja ja kummitäti vieläpä tuli mukaani auttamaan niiden istuttamisessa. Kaikki värit eivät ole kummitädiltäni peräisin vaan sain jo samana kesänä myös äidiltäni sammalleimuja, erityisesti pienen määrän tummimman punaista ja vähän enemmänkin vaaleaa lilaa, joka sijoittui kivipenkereen "häntäpäähän".



 

Muistaakseni minun ei tarvinnut ottaa kiviä penkereestä pois vaan siitä löytyi sopivia koloja sammalleimuille muutenkin - kiviä kun ei alunperinkään oltu niin tarkkaan aseteltu. Joka koloon meni ehkä juuri ja juuri istutuslapiollinen multaa eli nämä kasvit viihtyvät siis todella vähässä mullassa.




Tässä vaiheessa suunnitelmissa muuten oli vielä jonkinlainen maaporrasviritys tuon tilapäisen maaportaan tilalle.














Saman kesän lopulla sammalleimut voivat ihan hyvin.









Ja seuraavana keväänä 2009 ne kukkivat kauniisti (jokakeväisen alun harmauden jälkeen).







Keskikesällä 2009 keltamaksaruohokin oli jo valloittanut alaa jonkin verran enkä yrittänyt sitä estää.  Tätä kaveria ei muuten ole aikoihin näkynyt - eikö puutarhassamme ole enää tarpeeksi houkuttelevaa piikikkäille tyypeille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit!