26.5.2011

Kivipenkereen kevät

2.5.2011 kivipenkereen loppupään siniset sammalleimut olivat näin surkean näköisiä. Tästä olin jo leikannut kuivia kuolleita versoja pois ennen kuvaamista.


13.5. ensimmäiset olivat jo availleet nuppujaan.


17.5. näytti tältä - jo paljon auenneita kukkia sammalleimuissa vaan eivät vielä täydessä loistossaan.




Kuvasta paljastuu, että käytävän kiveäminen loppuun on aina vaan tekemättä. Ehkä tänä vuonna. Tästä näkyy myös, että kivipenkereen loppupään vaaleansiniset sammalleimut kukkivat myöhemmin kuin muut värit.


20.5. oli jo näin paljon runsaammin kukkia mutta ei vielä vaaleansinisissä sammalleimuissa.




Kivipenkereen alaosan rönsyleimut ovat lisääntyneet ja kasvaneet kovasti, tosin myös sammalleimu on siementämällä hiukan levinnyt alaosaankin.



26.5. melkein kaikki jo kukkivat.




Rönsyleimut ovat myös kauniita, mutta niiden kukat tuntuvat kuihtuvan todella lyhyen kukoistuksen jälkeen.


Valkoinen rönsyleimu tarttui jostain taimikaupasta matkaan viime kesänä, mutta ei ole vielä suuremmin levinnyt.


Näin monissa kuvissa alkaa jo olla toistoa, mutta kivipenger on ylpeyteni. Se on ensimmäinen "perennapenkkini" tässä pihassa tai oikeastaan koskaan, kun ajatellaan, että olen tehnyt sen alusta asti itse.

6 kommenttia:

  1. Tosi kaunis penger teillä.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana!!! Miten teit rinteen? Laitoitko kivien alle ollenkaan multaa, vai vaan väleihin? Miten saat rikkaruohot pysymään aisoissa? Laitoitko ihan alimmaiseksi jotakin kangasta? Kuinka paksun mullan tällaiset kukat tarvitsee? *Haluan itselle samantyylisen!*

    VastaaPoista
  3. Hei anonyymi, kivipenkereen perustamisesta löytyy tietoa täältä http://iloisestipihalla.blogspot.fi/2012/05/kivipenkereen-historiaa.html.

    Suodatinkangasta ei laitettu, multaa on laitettu vain nimeksi istutusvaiheessa, eikä tämä penger ole rakennettu ensisijaisesti kukkapenkiksi vaan tueksi pitämään maamassat paikoillaan )

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit!