Pihapiirini saniaisia

Pihamme oli vielä kuusi vuotta sitten metsää, vaikkakin vähän harvemmaksi hakattu aukko siinä. Kolmelta suunnalta meitä myös ympäröi metsä ja neljänteen suuntaan aukeavat pellot, joiden takana pilkottaa joki. Metsän läheisyys näkyy pihassa edelleen ja saa näkyäkin. Minun on vaikea karsia luonnonkasveja paikoista, jotka eivät lukeudu nurmikkoon tai kukkapenkkiin ja se näkyy lajien kirjossa.

Luonnonvaraisesti pihastamme löytyy kolmenlaisia saniaisia muistona ajasta, jolloin tämä oli varjoisaa lehtometsää. Tämäkin saniaispehko ja sen paras kaveri ovat jääneet pihatien ja nurmen rajapintaan paikkaan, jossa ennen oli ruohottuneen metsätien kosteimpia kohtia. Kosteus on vähentynyt huomattavasti eikä varjoa enää ole mutta saniaiset viihtyvät siinä silti, kuten ovat vuosia tai pikemminkin kymmeniä vuosia jo viihtyneet.

 

Samaa saniaista on tässä kuvattuna metsän puolelta. Kyseessä on soreahiirenporras (Athyrium filix-femina), joka metsässä kasvaa suotuisissa paikoissa jopa metrin korkuisiksi pehkoiksi. Pihamaamme pehkot ovat vain vähän yli polvenkorkuisia.

 

Sananjalka (Pteridium aquilinum) on saniaisistamme minulle vähiten rakas. Paikoin se on minulle rikkaruoho ja nyhdän sitä pois, tosin huonolla menestyksellä, sillä se ei tahdo lähteä tiiviistä maasta juurineen. Toisaalta tontin metsäisellä laidalla rehottava sananjalkaviidakko on kiehtova. Sen alla voivat vaikka kissat seikkailla.

 

Kolmas luonnostaan täältä löytyvä saniainen on alvejuuri (Dryopteris), jonka alalajia en osaa arvata, niitä kun näkyy puutarhakirjani mukaan olevan aika monta vaihtoehtoa, jotka voisivat viihtyä näissä olosuhteissa. Kaiken lisäksi tunnustan, että olen oikein paneutunut saniaisiini vasta tänä kesänä ja nyt vasta tajunnut, että sananjalan lisäksi meillä on siis kahta muutakin saniaista. Kaukaa katsottuna hiirenporras- ja alvejuuripehkoni kun näyttävät melko samalta. Tämän kuvan yksilö ei ole mikään pehko vaan pieni ja hentoinen mutta sellainen, josta sain lehtien muodon edustavasti näkyviin.

 

Kotkansiipiä olen kaivannut aiemmin ja pari kesää sitten ostinkin pari pientä alkua, jotka eivät menestyneet kovin hyvin, tosin ovat olleet huonoissa vaihtuvissa sijainneissa. Jos ne eivät menesty niin kunhan saan suunniteltuun keijupuutarhaani jotain tolkkua, voisin pyytää äidiltäni alkuja, hänellä kun on ystävältään saamaansa selvästi vanhaa ja hyvinvoivaa kantaa kotkansiipeä. Sekin esiintyy myös luonnossa mutta ei meilläpäin. Kotkansiiven kaipuuni on kylläkin helpottunut sen jälkeen, kun erotin soreahiirenportaan alvejuuresta, sillä se on näistä saniaisistani ehdoton suosikkini. Johan nimikin kertoo sen olevan oikein sorea.

Tässä lopuksi yksi äitini hyvinviihtyvistä kotkansiivistä rhodopenkissä.