6.6.2014

Sateen jälkeen

Aamupäiväni eli se parhaiten poutainen aika tästä päivästä kului kaikenlaisessa muussa vaan ei pihahommissa ja kun viimein pääsin varsinaisen työn makuun, tuli kymmenen millin ukkoskuuro... Vettä tuli niin nopeasti, että siitä tuskin kovin suuri osa ehti imeytyä kasvien hyödyksi.



Vasta sateen jälkeen kaivoin hetkeksi kameran esiin (tai siis kännykän taskusta). Kesken pihatöiden ei näinä päivinä ole oikein voinut kuvailla, koska olo on liian hikinen, multainen ja likainen (hanskoista huolimatta).




Työstän tällä hetkellä pihan ylälaitaa ja nyt kerrankin huomasin siperiankurjenmiekkojen kukinnan ajoissa. Välillä se on jäänyt huomaamatta.



Entiseltä nimeltään myrkkykukkien penkissä kukkii myös - tarhakalliokielon lisäksi jättilaukat ovat kukassa. Viime kesänä ostamani toisenlaiset laukat (olisikohan ollut Mont Blanc, täytynee etsiä muistiinpanoja) ovat myös nupulla. Pari päivää sitten tajusin myös kummallisten kylvösten arvoituksen. Olin ihmetellyt tässä kukkapenkissä olevaa pienten siementaimien rykelmää enkä muistanut millään, mitä olen kylvänyt. Enpä olekaan mutta jättilaukkahan taisi olla kylväytynyt aivan itsellään, kun en ollut sitä estänytkään.


Olen miettinyt tälle kukkapenkille uutta nimeä. Sehän voisi olla jättipenkki - jättilaukkaa ja toistakin vielä vähän jätimmän näköistä laukkaa sekä jättipoimulehteä. Lisäksi tarhakalliokielo on varsin jättimäinen kieloksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit!