6.6.2012

Kukkapenkin siirto



Enpä tullut näköjään ottaneeksi yhtään "on vähän vaiheessa" -kuvaa kukkapenkin siirrosta, joka tuli eilen jossain mielessä valmiiksi eli uusi kukkapenkki valmistui. Tässä paikassa männyn oikealla puolella oli siis notko, jossa nurmi kasvoi huonosti. Idea kukkapenkin tekemisestä siihen syntyi himpun verran ennen kuin noin kuukausi sitten tajusin, että voisin siirtää kivikkokukkapenkin kokonaan pois, kun se oli alkanut tuntua hölmöltä ja tyhmänmuotoiselta ja ja...

Kivikkokukkaryhmäni, jota en kyennyt sen tekemistä aloittaessani vielä kukkapenkiksi kutsumaan, taisi olla ensimmäinen kukkapenkkini. Kivipengerhän oikeasti oli ensisijaisesti penger, johon sitten vain tällättiin joitakin sammalleimupehkoja koristukseksi kasvamaan. Raportoin kivikkokukkapenkin tekemisen pari vuotta sitten melko perusteellisesti ja myös perustin sen huolella. Erehdyin kuitenkin laittamaan siihen sievää hopeahärkkiä, jonka jo ensimmäisenä kesänä siirsin kiireesti pois omenapuiden alle - paitsi että jäihän sen juuria tietysti penkkiinkin. Nyt sitten yritin seuloa niitä juuria pois siirrettävästä aineksesta ja toivottavasti myös onnistuin. Kaikki multa-hiekka-seos ei todellakaan tullut siirretyksi tähän uuteen kukkapenkkiin eli sitä saa vielä levitellä mm. omenapuiden väleihin, jossa on paikoitellen melko epätasaista maastoa.



 

Uuteen kukkapenkkiin tuli vanhasta jonkin verran kasveja: puna- ja vihreälehtistä kaukasianmaksaruohoa, kumpaakin eri päähän penkkiä. Ison pehkon vihreälehtistä maksaruohoa annoin jo ystäväni puutarhaan, se taisi olla naapurilta saatua ja tämä minulle jäänyt kaupasta ostettua. Niissä oli ehkä ero kukkien värissä, mutta en enää oikein muista. Uuteen penkkiin pääsivät "vanhan" penkin kasveista myös espanjan- ja verikurjenpolvet. Mäntyä vasten istutin muutaman viikon takaiset heräteostokseni kärhön Clematis 'Princess Diana' ja sen oikealle puolelle ruusun 'Astrid Lindgren'. Ruusun eteen istutin myös komeamaksaruohoa, jota siirsin viime vuonna kivipenkereen alaosasta uuteen mutta ei välttämättä kovin onnistuneeseen paikkaan. Lisäksi kuvassa vaaleanvihreiden espanjankurjenpolvipehkojen takana on parista eri väliaikaisistutuspaikasta keräilemiäni äidiltäni saatuja vuorikaunokkeja ja niiden takana ruohonleikkurin alta pelastettuja kurjenkelloja. Lykkäsin sopivaan jäljelle jääneeseen aukkoon myös yhden heräteostoksen eli greippimintun Mentha x piperita subsp. citrata 'Grapefruit'



 

Minulla on taipumusta laittaa liikaa eri lajeja samaan kukkapenkkiin. Olin ajatellut laittaa puretusta kivikkokukkapenkistä vapautuneet kääpiökurjenmiekat uuteen penkkiin mutta veinkin ne tänään edellisten samanlaisten seuraksi kivipenkereen jatkopalaan. Edelliset (kuvassa pihlajan oikealla puolella) näyttävät viihtyvän hyvin, joten eiköhän tämä ole niille kaikin puolin hyvä paikka.

Puretusta kukkapenkistä on vielä jäljellä valko- ja vaaleanpunakukkaista patjarikkoa (purppuranpunakukkaiset annoin äidilleni jo aiemmin). Ajuruoho 'Doone valley' joutui terassin kylkeä vasten, mörrimöykkyjä eli mehitähtiä on sijoiteltu sinne tänne, valkoiset karpaattien kellot sijoitin villiviinilaatikoihin, sitruunatimjamin kaivonrenkaan kylkeen jne. Uusi paikka on löytynyt suurinpiirtein kaikille kasveille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit!