18.6.2012

Kitkemispäivän kuvia

Olin jo vähän aikaa sitten päättänyt pitää tänään kitkemispäivän Sarin ohjeiden, tai siis perimätiedon, mukaan. Ja tosiaan tuntuikin kuin rikkakasvit olisivat lähteneet juurineen helpommin kuin yleensä. Tiedä sitten, johtuiko se eilisestä sateesta ja maan pehmentymisestä vai kuunkierron vaiheesta vai vähän sekä että. Perimätietoja on kuitenkin ihan hyödyllistä joskus kokeilla nykypäivänäkin.

Kaikkea kitkettävää en saanut kitkettyä mutta ennätin kuitenkin kitkemisen välissä kulkea hiukan kamerankin kanssa.







 

Ensimmäinen viime vuonna istutettu siperiankurjenmiekkakin on auennut. Olivatpa nämä kauniin värisiä, olisikohan pitänyt istuttaa ne näkyvämpään paikkaan...




 

Myös tarhakurjenpolvi ehti aueta juhannukseksi. Nyt pihassa on kukassa kolmea kurjenpolvea: metsä-, veri- ja tarhakurjenpolvea. Espanjankurjenpolvea saanee vielä hetken odottaa.




 

Tämä posliinihyasinttina ostamani ei oikein näytä eikä tuoksu oikealta mutta kauniiltahan se näyttää. Ja kukkii ruusupenkissä samaan aikaan kuin seuraavan kuvan englanninsinililja eli varsin myöhään.



 



 

Metsäpihamme juhannusruusut taitavat olla aivan oikeassa ajassa. Tänään huomasin ensimmäiset auenneet pari kolme kukkaa. Aurinkoisilla paikoilla nämä saattavat olla jo ylikukkineita juhannuksen aikaan.






Toissavuonna kellarin katolle kylvämäni mäkitervakot ovat viimein itäneet.

3 kommenttia:

  1. Ahkeruus palkitaan upealla kukkasadolla!
    Muori hoitelee palstaansa niiden kuun vauheiden mukaan ja vannoo tiedon nimeen.

    VastaaPoista
  2. Minä muistin sen kitkemispäivän, mutta en kerennyt kitkemään :(.
    Mutta ei se mitään, kerkiäähän nuita kitkemään sitten myöhemmin.
    Iloista juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Lepis, aina kiva kuulla sellaisista, jotka oikeasti ovat paneutuneet kuun vaiheisiin vaikutuksineen.

    Multasormi, kitkettäväähän tosiaan riittää :) Iloista juhannusta myös sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit!