4.10.2011

Kasvuvyöhykkeistä

Sarin puutarhat -blogissa oli vähän aikaa sitten haaste puutarhablogaajille laittaa kasvien menestymisvyöhyke esille. Minun piti oikein tarkistaa blogistani, miten olin kirjannut sen tänne, kun en muistanut. Kasvuvyöhyketieto löytyy tuolta oikeasta yläreunasta, jossa kerron muutenkin puutarhablogini taustaa. Tätä ajastettua kirjoitusta tehdessäni lisäsin sinne yhden välilyönnin, jotta kasvuvyöhyke erottuu paremmin muusta tekstistä.

 


Puutarhani on sen verran etelässä, että en ole hirveästi joutunut pohtimaan kasvuvyöhykkeen aiheuttamia rajoituksia. Muistelen, että alunperin ilmoitin puutarhani vyöhykkeeksi II-III-vyöhykkeiden rajamailla ja myöhemmin korjasin sen III:ksi. Nyt tarkistin sen kartan sijasta kuntakohtaisesta luettelosta Ilmatieteen laitoksen sivuilta, mikä vahvistaa saman kolmosen kuin aiempi kartasta katsominenkin. Mutta mutta. Naapurikunnista löytyy useammaltakin suunnalta kakkosvyöhykettä, myös tästä lähimmästä naapurista, jonka rajalle on matkaa vain muutama sata metriä... Muutin siis tiedon takaisin siihen muotoon, jota käytin alunperin.

Lisäksi minulla on sellainen tuntuma, että tonttimme pienilmasto on varsin suotuisa. Talomme on ison harjun rinteessä metsän suojassa, vaikka tuohon isäni pellolle ei olekaan pitkä matka. Jos vertaan tätä vaikkapa muutaman sadan metrin päässä olevaan vanhempieni pihaan, joka on aukealla tasamaalla, meillä on usein vähemmän tuulista, meillä säilyy kosteus paremmin (vettä varmaankin valuu harjulta) ja pihassa tuntuu lämpimämmältä.

Suotuisasta pienilmastosta huolimatta makeakirsikka kuoli viime talveen enkä ole montakaan arkaa perennaa toistaiseksi uskaltanut talvettaa ulkona. Toisaalta esimerkiksi Englannista ostamani sitruunatimjami, jonka en olettanut selviävän talvesta, voi nyt erittäin hyvin, vaikka en suojannut sitä mitenkään. Mystistäkin tämä kai joskus on eli jokin selviää, jokin ei, eikä etukäteen voi sitä varmaksi tietää.

 

Muoks. Lisätty puuttunut linkki.

5 kommenttia:

  1. Luonnolla tuntuu olevan välillä pilkettä silmäkummassa, tykkää hämmentää meitä puutarhureita pitämällä poikkeuksia säännöissä ;)

    VastaaPoista
  2. "Jännällä" minäkin odotan, meneekö täällä viitosella moni arempi kasvi talven yli. Sitruunatimjami on yksi, toinen on laventeli. Maanlaatu on meillä läpäisevää, eli talvimärkyys ei pitäisi haitata. Mutta sehän nähdään muutaman kuukauden kuluttua. Kivaa odoteltavaa :). Mukavaa syksyä ja talven odotusta!

    VastaaPoista
  3. Voi kun ne huomioisiva t kasvuvyöhykkeet noissa puutarhamyymälöissäkin! Eivätkä myisi ykkösen kasveja nelosella! Eli pointtini on se, että ammattilaiset hoitkoon asiansa ensin kuntoon ja harrastelijat tulee sitten perässä ;)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen tuo sitruunatimjami. Yleensä ovat kuolleet talven aikana, mutta nyt kun tuo sisareni on ollut vara- hoitajana selvisi hengissä. Luulisin että johtui luonnollisesta suojauksesta eli lumesta. Parempi kuin itse laittamani. Tai sitten vain olen hoitanut liikaa ja nyt saavat olla niin sanotusti luonnontilassa vapaana.

    VastaaPoista
  5. Kiinatar, eikös teidänkin III-vyöhyke ole aika lähellä II:a? Mutta en tiedä, mikä osuus oman sitruunatimjamini kohdalla on sillä, että ostin sen Englannista. Tosin yleensä sen ei luulisi parantavan talvenkestävyyttä :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit!