18.8.2014

Eilen paistoi aurinko

Tänään kaadoin vesimittarista pois nelisenkymmentä milliä iltapäivällä ennen kuin päivän sateet olivat vielä ohi. En tosin muista, milloin mittari oli viimeksi tyhjennetty mutta luultavasti edellisen sadepäivän päätyttyä. Heinäkuulta uupumaan jääneet sateet yhtenä elokuun viikkona, parina päivänä?

Eilen kuitenkin paistoi aurinko ja ihailin jonkin aikaa perhosia. Niitä on pihassa enemmän perhosbaarin ansiosta tai ainakin ne liikuskelevat näkyvämmillä paikoilla niin, että voin paremmin tarkkailla niitä. Ensi kesäksi voisi tehdä toisenkin perhosbaarin yhdestä liian matalasta amppelista.

Pari suruvaippaakin näkyi mutta niillä oli kauhea kiire. Amiraalit sen sijaan suostuivat auliisti kuvattaviksi perhosbaarissa, kirsikanlehdillä, tammessa, kasvihuoneen lasilla... lähimmäs niitä kuitenkin pääsee näissä baaritarjoilijantarkkailijantehtävissä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit!