29.7.2009

Kivipenkereen jatkopala

Pihapihlajaa ja valotolppaa kiertävä nurmi oli vähän hankala ja ruman näköinenkin, joten aloin jo viikkoja sitten suunnitella siihen muutosta. Valopylväs oli myös jäänyt vähän ylös, sen perustus kaipasi maisemointia. Niinpä siis oli tilausta "kukkapenkille" (jaa niin, olinko allerginen sanalle kukkaPENKKI, olkoon sitten vaikka kivipenkereen jatkopala).

Tänään sain viimein aikaiseksi jotain, kun tuli maakellarin muuraustöistä tauko. Osan nurmipaakuista käänsin ylösalaisin kohopenkin pohjaksi, osan heittelin lehtikompostiin multien ravistelun jälkeen. Sitten sanomalehteä (ei tosin tainnut tulla tarpeeksi paksu kerros) ja vähän kalkittua hiekka-multaseosta. Multakuormaa en ole vieläkään tilannut, vaikka jo toukokuussa sitä suunnittelin. Oikein hyvää multaa löytyi tulevan keijupuutarhan alueelta, kun vain perkasin kuolleet (= roundupitetut) rikkaruohot ja niiden juuret siitä pois.

Jatkopala sai kasveikseen kivien keskelle muurikellon, jota siis kuitenkin siirsin hieman. Taimialesta ostetut kolme karpaattienkelloa (Campanula carpatica "Weisse Clips") päätyivät sinne myös, kuten myös samaa perua oleva kärhö (Clematis "Piilu") pihlajaa vasten kasvamaan. Lisäksi sain älynväläyksen sijoittaa evakossa olevan ananasminttuni sinne, koska sen on parempikin olla kauempana muista mintuista. Sitäpaitsi se näyttää ihan kivalta kirjavine lehtineen.

Vielä jäi tilaa muillekin kasveille. Täytyy vaikkapa miettiä jotain ajuruohoa siihen kivien sekaan... Huomenna voisin myös muistaa ottaa kuvia, jos Kuopuksen synttäritouhuilta ehdin.

3 kommenttia:

  1. Minä täällä vaan, ohikulkumatkalla pysähtelin pihallesi :). Ihania kuvia ihanista kasveista.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vierailusta, Vekara ohikulkumatkalla :)

    VastaaPoista
  3. Vastaanpa tännekki sun kysymykseen, laitoin jo tuonne ommaaniki vastauksen.
    Kysyit pihasta, miten on keskeneräinen. Pihapiiri on maalaistalon piha, ja rakennettaa uutta asuinkanttia ihan vanahan viereen. Vanaha puretaan pois, ku päästään muuttaa. Joka paikka on täynnä rikkaa ja hankalasti hoijettavvaa aluetta. Kaipaa vähän muutosta ja vanahan talon purun jäläkee piha muuttuu eri malliseksikki. Että sillain on keskeneränen.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit!