Ja yhtäkkiä onkin kevät

Minä en osaa päivittää puutarhablogia talvella, kun en puutarhassa touhuakaan. Ja nyt onkin pitkän ja runsaslumisen talven jälkeen yhtäkkiä kevät. Tiistaiaamuna kun lähdin kotoa reissuun Irlannin kevättä katsomaan, pihassa oli vielä jonkin verran lunta ja kukassa vain jokunen sinivuokko. Neljän yön jälkeen palattuani lumet ovat kadonneet (paitsi talon takaseinältä, jonne ei niin paista aurinko, mutta jossa ne lumetkaan eivät mitään haittaa) ja yhtäkkiä puutarhassa kasvaa ja kukkii vaikka mitä. Kauhean suuri haravoimisurakka tuntuu olevan jäänyt syksyltä, vaikka olemme Miehen kanssa ahkeroineet tänään (ja hän myös jo reissuni aikana). Ja ne kukat... aah. Muistaisinpa vain mitä olen minnekin istuttanut. Tosin sieltähän nuo aikanaan paljastuvat.

 

Näsiää olen monena keväänä yrittänyt nyhtää pois tästä omenapuun vierestä, mutta se on näköjään vain vahvistunut. Nyt päätin antaa sen kukkia, eiköhän Kuopuskin jo osaa antaa sen olla rauhassa - olemme paljon keskustelleet vähän ja paljon myrkyllisistä kasveista hänen kanssaan.

 

Viime kesänä istuttamani kevätkaihonkukat näyttävät voivan oikein hyvin ja kukkivatkin jo.

Muita kukkijoita ovat sinivuokot, jokunen valkovuokko, siniset sekä valkoiset idänsinililjat, ne krookukset, joita myyrä ei syönyt, ja viime kesänä tammen allen lykkäämäni ruukkunarsissit. Myyrä on myllännyt melko paljon pihassa, varsinkin ottaen huomioon sen, että tämä oli ensimmäinen vuosi, kun sellaisia tuhoja oli pihassamme ollenkaan. Taisi viimeinkin olla riittävästi mielenkiintoisia kasveja niin, että kannatti vaivautua kaivelemaan...