3.10.2011

Syksy ja kukkasipulit osa 2

Kukkasipulien istuttaminen ei päättynyt näihin aikaisemmin raportoimiini. Olin tilannut NetAnttilasta posliinihyasintin sipuleita ruusupenkkiin aluskasveiksi sinikellojen seuraksi. Kun äitini tilaamat sinikellot viimein saapuivat, istutin ne molemmat.

Sinikelloista syntyisi tarina jo sinällään. Äitini oli nähnyt niitä jossain puutarhaohjelmassa. Etsin ja etsin hänelle oikeaa kasvia, kunnes totesimme yhdessä, että kyseessä on English bluebell (Hyacinthoides non-scripta). Yritin sitten löytää niitä tilattavaksi Englannista, mutta tuloksena oli, että niitä ei toimiteta tänne. Äitini kuitenkin löysi niitä Kauppilasta ja tilasi itse. Sipulit saapuivat ja lueskelin pussin tekstejä. Latinalainen nimi siinä toki on tuo Hyacinthoides non-scripta mutta englanninkielinen teksti sanookin, että kyseessä olisi Spanish bluebell. Tähän taas googlaus tuottaakin tuloksena latinalaisen nimen Hyacinthoides hispanica... No meillä Suomessa sillä ei ehkä ole väliä, mutta lueskelin aikaisemmin saarivaltakunnan keskusteluista, että siellä pitäisi olla tarkkana, että kasvatetaan vain aito englantilaista sinikelloa, koska espanjalainen pyrkii syrjäyttämään sen. Vieraskasvit ovat siis ongelma näköjään monessa maassa. Itse muistan Englannissa asumisemme ajoilta, että keväällä metsät tai niityt paikoitellen olivat aivan sinisenään sinikelloista, olivatpa ne sitten aitoja tai eivät.

Jostain ostin pienen pussin valkoisia kerrottuja tulppaaneja 'Mount Tacoma', jotka istutin myrkkykukkien penkkiin muiden valkoisten lajitelman joukkoon. Koska kukista ei ole vielä kuvia tässä istutusvaiheessa, päätin ottaa kuvan pakettien kansista. :)

 


Viime vuonna ostin paketin kasvitieteellisiä tulppaaneja Tulipa humilis 'Little Beauty' ja 'Little Princess', jotka päätyivät kesäkeittiön kulmalle mantsurian kirsikan alapuolelle. Keväällä merkitsin oranssit pikkuprinsessat langalla aikomuksena siirtää ne toisaalle. No enpä siirtänyt, eikä niitä enää sieltä kevätkaihonkukkien rehevien lehtien joukosta löydä. Itse asiassa nyt olisinkin siirtänyt nimenomaan punaisemmat pois, sillä ostin niitä lisää ja sijoitin ne uuden syyshortensian alle. Ehkä ensi keväänä uusi merkkilangoitus ja toimintaa aikaisemmin.

 


Varsin yllättäen ideoimaani atsaleapenkkiin istutin äidiltäni saamani keltanarsissit (vanhoja sipuleita, joita löytyi runsaasti ylöskaivetuista siperiankurjenmiekkamättäistä) ja samoin häneltä saamani kasvitieteelliset kreetantulppaanit Tulipa saxalites. Nämä ovat kuvan perusteella vähän samannäköisiä kuin minulla aiemmin olleet parvitulppaanit Tulipa tarda, värit vain ovat toisin päin. Parvitulppaaneja oli lamopensasangervojen välissä, mutta niitä ei ole hetkeen enää näkynyt muun kasvillisuuden alta, vaikka ne alussa levisivätkin reilusti. Toivottavasti nämä kreetantulppaanit leviävät myös.

Sijoituspaikka on vielä miettimättä pienelle määrälle kultasahramin sipuleita. Krookukseni ovat viime vuosina kummasti kadonneet, tai no eivät kaikki mutta osa varmaankin joutunut myyrien suuhun ja osa ehkä vain jäänyt voimakkaampikasvuisten kasvien alle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit!