3.5.2015

Periaatteita ja periksiantamista

Puutarhanhoito on joskus periaatteita. Niin kuin vaikka että on jonain keväänä seitsemän vuotta sitten istuttanut kivipenkereen yläosaan sammalleimuja ja julistanut, että ne saavat levitä siinä mutta alaosaan istutetaan muita kasveja. Ihan totta.

Niin ne kasvavat ja komistuvat ja täyttävät kivipenkereen yläosan. Ne leviävät. Muutama pikkuinen karkulainen on aika helppo poimia kivipenkereen alaosasta ja antaa vaikka kavereille.

Samaan aikaan kivipenkereen alaosassa komistuvat rönsyleimut. Ne eivät ole niin peittäviä, joten kivenkoloihin ilmestyy luvalla ja luvatta kaikenlaista muutakin.

Joskus puutarhanhoito on myös periksiantamista. Sitä voi vaikkapa todeta, että nyt on pakko kaivella vähän perusteellisemmin noita kivipenkereen alaosan heinittyneitä rönsyleimupehkoja. Samalla saattaa vahingossa tajuta, että ihan itsestään sinne on ilmaantunut isompiakin sammalleimumättäitä, joiden välissä ja alla ei yllättäen näykään sellaisia heinämääriä kuin heikommin peittävien kasvien alla.

Kivien kääntely ja uudelleen paikalleen asettelu saattaa tuntua työläältä mutta ehkä se vielä palkitaan. Ja koska istuttaminen on kaikista mukavinta niin siinä voi sitten paljastuneisiin koloihin istuttaa muutaman yläosasta leikatun mättään sammalleimua.

Puutarhanhoito on myös odottamista.

3 kommenttia:

  1. Niinhän se on, että suunnitelmiaan, aikomuksiaan ja ajatuksiaan joutuu välillä muuttamaan. Eikä se ole paha asia. Oikeastaan se osoittaa vain tilannetajua ja uudistumiskykyä. Mukavaa alkukesää!

    VastaaPoista
  2. Tylsäähän se olisi, jos olisi valmista 😊 Kasvien yksi hyvä puoli on niiden oma tahto ja taito valita hyviä kasvupaikkoja.

    VastaaPoista
  3. Puutarhahan ei ole koskaan valmis. Se elää ja muovautuu vuosien mittaan; joku kasvaa liian suureksi ja pitää poistaa tai kuolee ja taimistot tarjoavat uusia lajeja, joita on kiva kokeilla jne. Puutarhan hoidossa näkee työnsä tuloksen ja se on palkitsevaa :-)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit!