1.6.2014

Puutarhasunnuntai

Tänään suurin osa päivästä on kulunut puutarhatöiden parissa ja silti tuntuu, että tekemätöntä työtä on vaikka kuinka. Mistään tuoreista hommista ei kuitenkaan ole kuvia, sillä en juuri ole työhanskoja riisunut kameraan tarttuakseni. Pari kertaa sentään kerkesin istuskella hetken vuoroon kissan ja koiran ilona rapsuttelemassa ja katselemassa puutarhaa.

Aikaisempia kuvia kuitenkin löytyi. Näiden tulppaanien istuttamisesta minulla ei ole oikein mitään muistikuvaa - on tainnut jäädä kirjaamatta. Mielenkiintoisia väriyhdistelmiä olen tehnyt, ehkä tahattomasti.






Kääpiökurjenmiekat kukkivat uskollisesti pihlajan juurella kivipenkereen jatkopalassa. Se on muuten ihan hyvä nimi tälle kukkapenkille, mutta olen miettinyt, että pitäisi nimetä kaikki ja päivittää osan nimi. Esimerkiksi myrkkykukkien penkissä on nykyään myrkyllistä kai vain tarhakalliokielo ja se voisikin olla vaikka kielopenkki.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit!