2.6.2014

Kasvihuone kuntoon

Kasvihuone on liki siisti ja sellaisessa kunnossa kuin pitääkin - huusholli ja piha sen sijaan eivät, mutta parasta iloita edes tästä yhdestä paikasta. Viikko sitten sunnuntaina pesin huoneen sisältä ja päältä. Pari päivää myöhemmin, kun hetken helteet olivat ohi, sain varjostusverhot ripustettua.

Eilen sain istutettua hankkimani rungolliset kirsikkatomaatit (punaista ja keltaista) ja pensastomaatit (punaista ja yksi musta) ja kasvihuonekurkut ('Troika'). Chilit ('Medina' ja 'Fire Flame') ovat olleet laatikossaan jo muutaman päivän. Kuvassa ei näy paprika 'Daisy' (oranssi), joka on ruukussa. Etualan iso ruukku on vielä siivoamatta, siinä on oletettavasti kuollut viiniköynnös, kun ei elonmerkkejä näy kuin rikkaruohoissa. Siniseen parvekelaatikkoon koulin sisällä liian pitkiksi valahtaneita thaibasilikan taimia ja toisessa on "nopeaa salaattia", hitaampaa kylvän sitten ulkopuolelle. Hyllyllä on vielä toimenpiteitä odottelevia taimia tai ostoksia tai mm. viimejouluinen asetelma.





Viime kesänä sattuneista nilkkaleikkauksellisista syistä johtuen kasvihuoneen ja koko pihan hoito oli vähän vaatimatonta, ystäviltä saatuja kirsikkatomaatteja toki istutin ja satoakin saatiin. Huoneen järjestystä en juuri miettinyt. Ensimmäinen kesä meni muutenkin opetellessa esim. sitä, mitkä kasvit viihtyvät kasvihuoneessa. Mainitsemani viiniköynnökset eivät tykänneet vaan siellä oli niille liian kuuma.

Varjostusverhoista innostuin varsinaisesti, kun viime puutarhapäivänä vierailin Puutarha49:ssä ja näin, miten viehättävästi he olivat hoitaneet homman valoverhoin. Kivikankaalta tullut tummanvihreä verkkomainen varjostusverho ei nimittäin oikein innostanut minua. Kaapista löysin sopivat valmiiksi leikatut palat, jotka olivat vuosia siellä lojuneet ilman aikomustakaan päätyä mihinkään talomme ikkunoista. Ylhäältä verhot ovat kiinni verhojousessa, kasvihuoneen sivun mutkissa puolestaan tuettuna vihreän verhon paketissa tulleiden tarvikkeiden avulla.

Tajusin myös osittain varjostusverhojen aiheuttaman tukinarujen asettelun hankaluuden takia, että voin sijoittaa kasvilaatikoitani muuallekin kuin huoneen reunoille. Niinpä korkeimmaksi kasvavat tomaatit ovat nyt huoneen keskellä korkeimmassa kohdassa. Ripustusnaruja en ole vielä viritellyt - ehtiihän sitä sitten, kun taimet ovat kasvaneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit!