2.8.2013

Lisää värejä?





Tänä kesänä minulle on tullut värin tarvetta, joka näkyy muun muassa uusien käsipyyhkeiden värikirjossa tai erivärisiksi lakatuissa varpaankynsissäni. Kaipaan myös lisää värejä puutarhaan. Minähän olen siis hankkinut enimmäkseen vaaleanpunaisen, violetin ja sinisen sävyisiä kukkia ja ehkä joskus kirkkaampiakin punaisia sekä valkoisia mutta välttänyt oransseja ja varsinkin keltaisia. Keltaista toki löytyy rikkaruoho-osastoilta sekä vaikkapa kellarin katon suikeroalpista. 

Nyt kaipaisin jotain oranssia monivuotista mutta mitä ihmettä? Liljoja ei kannata ehdottaa, sillä niitä en siedä suunnilleen lukuunottamatta gladioluksia ja narsisseja.

Atsaleapenkissä pitäisi olla jotain oranssiakin mutta eivät ne tänä vuonna kukkineet. Yksivuotisista voisi tietysti laittaa kehäkukkia ja samettiruusuja ensi keväänä, kun toivottavasti kykenen paremmin puutarhahommiin kuin tänä vuonna jalkapuolena. Mutta monivuotisia?

7 kommenttia:

  1. OIkeesti, meetsä nyt kelta/oranssi linjalle? Melko rohkea olet. =) Kevätkukkiana tietenkin normi keltainen kevätesikko - kiitollinen ja aikainen, yksi melko hauska on kevät- tai kulta/jalotyräkki, keltavuokko, sitten vuohenjuuri, keltasauramo, kultakärsämö, syyshohdekukka, loistosädekukka ja kullerot, syyspäivänhattu, kultapallo, nahjukset, päiväliljat (okay lasketaanko liljaksi...?) =) ja sitten toki inhokit: tarha-alpi ja kaikki piiskut.
    On keltaista akileijaa kulta-akileija, unikkoa tunturiunikko sekä iristä ja mun lempparit keltaisena: tulikukka ja marskinlilja.

    VastaaPoista
  2. :D Cosmos, en kai mä mene kelta/oranssi-linjalle, mutta vähän tarttis saada väriä lisää. Voisi tietty aloittaa lisäämällä ensin kirkkaanpunaista, jota ei juuri ole. Mutta kelta-oransseista kulta-akileija on hyvä ehdotus ja tulikukkaa pitäisikin saada lisää, sitä on ihan vain pari yksilöä. Himoitsen tosin myös valkoista ranskantulikukkaa... Ja äsken törmäsin oranssiin tulikellukkaan ja päätin haluta sellaisia puutarhaani. Katsotaan, miten tämä tästä kehittyy... Sitten punaisista ainakin väriminttu on suunnitelmissa ja varmaan jotain muutakin.

    VastaaPoista
  3. Tulikellukka on todella ihana :) ja palava rakkaus todella punainen :) Suosittelen molempia!
    T. Tammitar

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Tammitar. Ai niin, siis palavarakkauskin vielä puuttuu.

    VastaaPoista
  5. Atsalea ei kukkinut meilläkään tänä vuonna. Viime kesänä ostaessa kukki niiin komeasti. Jospa ensikesänä sitten.

    VastaaPoista
  6. Morjens kaima, olen unohtanut antaa sulle vinkin Avointen puutarhojen päivältä: syyssädekukka. Koskisen pihalla näin tosi hienon oranssin version siitä.
    T: Jana

    VastaaPoista
  7. Oi kiitos, kaima, täytyypä tuotakin googlailla.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit!