17.6.2012

Kiireinen kesäkuu

 



Kesäkuunikin on kiireinen, vaikka palkkatöitä ei nyt rasitteena olekaan. Kesäteatteriproduktiossa soittelu vie illan toisensa perään. Torstai-iltana ehdin kuitenkin näytöstä ennen ihastella ritariperhosta, jolla silläkin tuntui olevan kiire. Jos sammalleimujen mesi maistuu erityisesti niin toki kiire onkin. Vallan saavat aivan pian keltamaksaruohot ja loputkin sammalleimut kuihtuvat. 

Samana iltana näytöksen jälkeen tein kastelukierroksen, koska pelkäsin joidenkin kasvien jo kärsivän janosta. Jokunen juhannusruusun nuppukin vain putosi käteeni, minkä epäilin johtuvan juurikin kuivuudesta.Tänään sitä pelkoa ei enää ole, sillä on satanut 16 mm. 

Tänään sateessa puutarhaa vilkaistessani huomasin, että englanninsinikellot ovat viimein kaikki kukassa, samoin jotkin valkoiset kellokukat, joiden kylläkin kuvittelin olevan posliinihyasintteja, mutta eivät ne aivan niiltä näytä. Jotain muutakin uutta näin mutta en enää muista, kun ei ollut kameraa matkassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit!