Hiekasta se pienikin ponnistaa

Kivipenkereen ja sen ympäryksen kukkijat eivät paljon multaa tarvitse vaan ponnistavat lähes pelkästä hiekasta.

 

 

Valkoinen rönsyleimu on näköjään hiukan hitaampi aloittamaan kukinnan kuin aniliininpunaiset.

 

 

Ympäri pihaa löytyy erilaisia orvokkeja useiden vuosien ruukkuistutuksista siementyneinä. Tällaisia mustia orvokkeja en muista itselläni olleen - mutta äidilläni on ollut. Ehkä siemenet ovat kulkeneet tänne joidenkin muiden kasvien mukana.

Myös sammalleimujen kukkimisajassa on eroja, hitain on selvästi tämä vaalein sinertävä/lilahtava lajike.

Vanhaa ja uutta

Jotkut vanhenevat. Ikääntymisen merkit voivat olla näin kauniitakin. Ollioulesta tulee mieleen rokokookiharat.

 

Ja jotkut eivät vielä vanhene.

 

Toisille ilmaantuu uusia kavereita. Spring Green -tulppaanien kainalossa on nyt vihdoinkin niitä Greenland -tulppaaneja, joiden luulin kyllä olevan vaaleamman punaisia. Ehkä väri vielä muuttuu.

 

Katsura voi huonosti, vaikka sen kevät näytti alkavan hyvin. Olen nyt kantanut sille vettä kannukaupalla ja toivon parasta mutta pelkään pahinta. Alempana näkyy isompia hyväkuntoisia lehtiä mutta miksi nämä pienet voivat näin huonosti? Näyttää ikävästi samalta kuin samassa paikassa olleella kirsikkapuulla viime keväänä - ja sehän kuoli. Vai onko siinä kasvupaikassa jokin kirous... Jostain suunnasta katsottuna samalle linjalle siirtämäni apteekkarinruusu on myös aivan kuolleen näköinen, vaikka se menestyi oikein hyvin monta vuotta muutaman metrin päässä väliaikaisessa istutuspaikassaan.

Vielä viikonlopun kuvasatoa

Eilen illalla suunnittelin uutta kukkapenkkiä männyn viereiseen notkoon ja totesin, että kaikki tarvittavat kasvit löytyvät täältä jo. Tänään piti toteuttaa suunnitelmat mutta erinäisistä syistä johtuen en edes aloittanut. Iltapäivällä saapui sadekin. Ei siis tullut uusia valokuviakaan, mutta viikonlopulta löytyi vielä vaikka mitä julkaisematonta.

 

Viime vuodesta siirretyt Tulipa triumph 'Leen van de Mark' -tulppaanit kukkivat runsain mitoin, samoin silloin pussiin vahingossa joutuneen yhden outolintutulppaanin monta sivusipulijälkeläistä, tässä kuvassa tosin vain yksi. Luulin syksyllä löytäneeni samanlaisia lisää, mutta eiväthän ne olleetkaan samoja eli pionipenkissä on nyt sitten kolmenlaisia tulppaaneja, joista yhdelle lajikkeelle minulla ei ole nimeä.

Tulipa 'Estella Rijnveld' ei siis aivan ole naapurin pikkuprinsessan kaima.

Tarhakalliokielo

Kotkansiipi

Metsäkurjenpolvi

 

 

Siniset jaloakileijat (japaninakileijat) ovat matalia. Hennosti vaaleanpunaiseen vivahtavat ovat selvästi myös jaloakileijoja mutta noin kaksi kertaa niin korkeita kuin siniset. Kukat ovat samaa kokoluokkaa kummallakin. Ehkä siniset ovat kääpiöakileijoja.

Heleän helluntain kukkijoita

Alppikärhön (Clematis alpina) kukat ovat avautuneet, se on kärhöistä aikaisin.

 

 

En olisi malttanut nousta lounaan jälkeen kesäkeittiön pöydän äärestä pois, kun katselin näitä pöydän yli.

Kivipenger omenankukkien aikaan

Omenankukkien aikaan päätin kutsua ystäviämme tänne epämuodollisiin puutarhapirskeisiin. Itse asiassa kutsuskelin joitakin jo viime viikonlopuksi illanistujaisiin mutta silloin sää ei suosinut ja lisäksi sairastuin itse enkä olisi jaksanut paljon mitään, joten koko juttu peruttiin. Tänään taasen parit ystävät eivät päässeet mutta yksi sentään ehti ohikulkumatkallaan eli ei kulkenutkaan ohi. Puutarhalehdestä ja häneltä olin koko omenankukkajuhlaidean saanutkin. Onhan siinä juhlaan syytä, kun kukkivat. Meillä kukkii keltakaneli, Åkerö, Vuokko ja päärynäpuu Pepi sekä näiden lisäksi myös luumupuu. Päärynä Jukka ei kuki vieläkään eikä uusimmassa omenapuussa Pirjassa myöskään ole kukkia. 

 

Ystävä kulki kivipenkereen käytävää ihastellen ja kysyi minulta ja Mieheltä, osaammeko arvostaa kunnolla tätä kukkaihanuuttamme. Vastasin, että mielestäni minä ainakin osaan. Jäin sitten illalla vielä miettimään asiaa. En ehkä ole tänä keväänä puhunut kivipenkereen sammalleimuloistosta kovin paljon, koska se ei ole merkittävästi hienompi kuin viime vuonna. Se on upea ja nautin siitä joka päivä, mutta nautin myös muista puutarhan ihanuuksista. Kuvat eivät kuitenkaan kerro siitä kuin kalpean kopion - eivätkä sanat riitä kertomaan. Ehkäpä siksi toivoin ystäviä käymään puutarhassamme, että näkisivät itse.

Aamulla otetuissa kuvissa näkyy pieniä pisaroita yöllisen sateen jälkeen. Patioltakin oli enin siitepöly peseytynyt pois 3 mm:n voimalla.

 

Muistelen ostaneeni viime vuonna 'Candy stripe' -sammalleimua mutta en kyllä meinaa löytää sitä ellei tämä sitten ole sitä.

Paras valokuvausaika lipui käsistä, illan kuvissa on jo varjoa kivipenkereessä.

 

Kivipenkereen alaosassa on kaikenlaisia karkulaisia, sammalleimua, jonka piti pysyä yläosassa, hiirenporrasta ja muita luonnonkasveja. Rikkaruohoja kitkin tästä pari päivää sitten. Kivipenkereen yläosassa rikkaruohoja ei juuri näykään mutta alaosa kaipaisi kunnon toimenpiteitä, ettei tarttisi alati olla kitkemässä.

 

Toisaalta tämän päivän iltakuvissa on se etu aamukuviin verrattuna, että rönsyleimujakin on auennut jo runsain määrin.

 

Metsäkurjenpolvi (eli juhannuskukka) on myös karkulainen kivipenkereen alaosassa mutta sen annan ilomielin kasvaa siinä.

Pari pikaista kuvaa

Tänään olisi pitänyt ehtiä kuvailla syystä siitä, että aamulla huomasin erittäin monen kasvin puhjenneen kunnon kukintaan oletettavasti eilisen aikana. Tosin on tällä viikolla ollut muitakin päiviä, jolloin en ole niin tarkkaan ehtinyt tai huomannut katsella ympäri pihaa. Kuitenkin aamulla minulla oli kiire ja ehdin napsauttaa vain muutaman kuvan. Loppupäivä onkin sitten mennyt hyödyllisempiin puutarhahommiin eli itse asiaan.

 

Runopenkkiin syksyllä siirtämäni tulppaanit näyttävät kummatkin ihan hyvältä. Nuo punaiset tosin voisivat olla vähän kauempana särkyneestä sydämestä, että jälkimmäinen tulisi paremmin esiin. Näitä tulppaaneja näkyy yhä jääneen edellisellekin paikalleen, mikä tietänee siirtotöitä syksylle. Tosin voihan niitä olla useammassakin paikassa...

 

Spring Green -tulppaanit ovat ehkä lemppareitani.

 

Tänä vuonna särkyneessä sydämessä on jo todella monta kukkavanaa. Kuopus ihasteli näillä main: "tossa on tosi iso sydän".

 

Tämäkin sydän alkaa jo kukkia. Purettavasta kukkapenkistä löytyi tuota vaaleanpunaista patjarikkoa ja siirsin sitä illansuussa sydämen pariin kohtaan, joissa oli nähtävissä pientä kaljuuntumista. Tämä kuva on otettu siis aamulla vielä ennen sitä paikkailua.

Kivipenkereen historiaa

Kun huomasin, että Luomakunnan lokikirja -blogissa oli saatu innoitusta iloisen pihani sammalleimuja loistavasta kivipenkereestä, tajusin, etten ole kertonut tässä blogissa pihamme ensimmäisen ja näkyvimmän puutarhaelementin alkuvaiheista kai lainkaan. Tuolla Blogista ja pihasta -osiossa tosin nykyään on muutama kuva pihamme eri vaiheista mutta ei sen kummemmin selostusta siitä, mitä tehtiin ja milloin. Dynaaminen puutarha -lastussani viime vuonna myös sivusin kivipenkereen alkua ainakin kuvallisesti.

Kesäkuussa 2004 eli kolme kuukautta ennen muuttoamme uuteen omaan kotiin tilanne oli tällainen kuin Luomakunnan lokikirjassakin on huomattu - talo on kovin korkealla muuhun maastoon verrattuna. Meillä talo lisäksi muutenkin sijaitsee korkean harjun rinteessä. Nyt en enää muista, minkä verran pengerrysajatuksia tässä vaiheessa oli vielä mielessä. Kuvassa Kakkonen kävelee pääovelta alaspäin. Siihen kohtaan oli suunnitelmissa jonkinlaiset portaat mutta kuvassa talon vasemmallahan on myös kodinhoitohuoneen sisäänkäynti eli sieltäkin toki piti päästä kulkemaan. Muistan kyllä haaveilleeni siitä, että pihassa voisi ajaa ympäri mutta todenneeni jossain vaiheessa, että tämä rinne ei sovellu siihen, sillä jyrkkyys vaatii pengerryksen ja portaat. (Kuvassa näkyvät tontilla luonnostaan olleet tammentaimet muuten hävitettiin - nyt tajuan, että tuo oikeanpuoleinen olisi voinut olla ihan hyvällä paikalla nykytilannettakin ajatellen.)

Seuraavassa kuvassa ollaankin hypätty jo reilu kaksi vuotta eteenpäin: Kuopus on syntynyt ja Mies on viettänyt isyyslomaa perustamalla nurmikkoa mutta missä vaiheessa nuo kivet laitettiin penkereeseen? Olisiko se ollut sitten samaisena kesänä ennen metsämullan levitystä tulevalle nurmialueelle? (Tässä siis hyödynnettiin rakennusaikana kasoihin talteen laitettua metsämultaa.)

Samaan aikaan eli elokuussa 2006 pääovelta päin kuvattuna. Talon vieressä oleva murskesorapatja on siis todella paksu, koska rinne oli sen verran jyrkkä, että alarinteen puolelta talon ympäristöä oli nostettava reilusti, kun emme halunneet varsinaista rinnetalomallia. Tämä ja edellinen kuva ovat Esikoisen kummisedän ottamia, muut kuvat tässä lastussa ovat joko omiani tai ehkä pari niistä Miehen ottamia.

Kuopuksen ristiäisten aikaan syyskuun alussa ensimmäinen nurmikko jo vihersi ja toisen perustaminen oli hyvällä mallilla.

Seuraavana kesänä (2007) nurmi kukoisti, kivipenkereen yläosassa oli vain kiviä ja alaosassa kivien seurana sekalaisia metsäkasveja tai rikkakasveja. Meillähän ei kukaan tajunnut mitään suodatinkankaita laittaa kivien alle, kivet vaan lykättiin kaivurin ja Miehen käsivoimien avulla paikalleen pitämään sorapatjan kuosissa.

Olin jo jonkin aikaa ihaillut kummieni kivistä pengertä, jossa kasvoi enimmäkseen sammalleimuja. Kummitätini oli myös luvannut minulle sammalleimun jakotaimia ja antanut niiden siis rehottaa. Hän neuvoi minua muistaakseni, että ottaisin vain kiven pois sieltä täältä penkereestä ja laittaisin sammalleimut siihen ja korkeintaan hiukan hiekkaa tai multaa kaveriksi. Eräänä toukokuisena päivänä (2008) sitten hain autolla ison määrän sammalleimupehkoja ja kummitäti vieläpä tuli mukaani auttamaan niiden istuttamisessa. Kaikki värit eivät ole kummitädiltäni peräisin vaan sain jo samana kesänä myös äidiltäni sammalleimuja, erityisesti pienen määrän tummimman punaista ja vähän enemmänkin vaaleaa lilaa, joka sijoittui kivipenkereen "häntäpäähän".

 

Muistaakseni minun ei tarvinnut ottaa kiviä penkereestä pois vaan siitä löytyi sopivia koloja sammalleimuille muutenkin - kiviä kun ei alunperinkään oltu niin tarkkaan aseteltu. Joka koloon meni ehkä juuri ja juuri istutuslapiollinen multaa eli nämä kasvit viihtyvät siis todella vähässä mullassa.

Tässä vaiheessa suunnitelmissa muuten oli vielä jonkinlainen maaporrasviritys tuon tilapäisen maaportaan tilalle.

Saman kesän lopulla sammalleimut voivat ihan hyvin.

Ja seuraavana keväänä 2009 ne kukkivat kauniisti (jokakeväisen alun harmauden jälkeen).

Keskikesällä 2009 keltamaksaruohokin oli jo valloittanut alaa jonkin verran enkä yrittänyt sitä estää.  Tätä kaveria ei muuten ole aikoihin näkynyt - eikö puutarhassamme ole enää tarpeeksi houkuttelevaa piikikkäille tyypeille?

Seinän korvike

Joskus asiat vain kehittyvät omalla painollaan. Vasemmanpuoleinen kevytbetoniruukku oli talven ajan japaninsinisateen (Wisteria sinensis 'Prolific') kera kellarissa. Oikeanpuoleisen kannoin jokin aika sitten Pirilästä kotiin, kun jotenkin vain tiesin tarvitsevani sen - ja kas sitten löytyi kellarista tuo unohtunut viimevuotinenkin ruukku. Ja kävi ilmi, että samalla reissulla ostamani omenankukkakärhö Clematis 'Apple Blossom' ei selviäkään Suomen talvesta ulkosalla (sekin tieto voisi kyllä lukea myyntihyllyn kyljessä). 

Ensimmäinen paikka, jonne ruukut kannoin, oli hiekalla tuossa kesäkeittiön vieressä. Siitä olikin enää pieni askel nostaa ne terassin päälle. Viime kesänä pohdittiin seinän rakentamista tuohon pilarin ja tiilimuurin väliin. Seinä olisi hyvä, jotta siitä ei kuljettaisi läpi ja kolhittaisi päätä ylempänä roikkuviin Ikea-keittiötarvikkeisiin ynnä muihin. Mutta hetkinen, ruukuthan ajavat saman asian, ei siitä kukaan läpi kävele. Ja kuinka sattuikaan, ne ovat samaa sävyä terassin harmaan puunsuojan kanssa.

Rakensin betoniraudoista molempiin ruukkuihin pienet köynnöstuet ja istutin muiksi kasveiksi kumpaankin kirjavalehtistä murattia ja lumihiutaletta, jotka molemmat saattavat myös talvehtia kellarissa. Muratti minulla onkin aikaisemmin talvehtinut kellarissa, mutta lumihiutaletta en ole vielä kokeillut.

Puutarhakaverini Miisu tykkää tästä suojakankaasta, jonka laitoin ensimmäisinä öinä köynnösten suojaksi.