23.9.2011

Näitä villityksiäni


Tiistaina puutarhakaupan alesta (-50%) lähti matkaan tämä pikkulehtikatsura Cercidiphyllum japonicum. Se on vielä aivan pieni, mutta toivottavasti se kasvaa hiukan enemmän puumaiseksi kuin pensasmaiseksi. Se täytynee suojata kunnolla vähintään ensimmäiseksi talvekseen, ehkä pidempäänkin. Iloitsen muuten erityisesti siitä, että se on suomalaista taimituotantoa.



Tunnustan, että olin vähän mainoksen uhri. Jossain puutarhalehdessä oli hiljattain juttua katsurasta. Ihastuin siihen ja tein päätöksen hankkia sellaisen kuolleen kirsikkapuun paikalle. Sitten jo oikeastaan peruin koko päätökseni mutta kun näin puutarhakaupassa katsuran ja vieläpä reilusti alennetulla hinnalla, ostopäätös oli samantien valmis.

Kirsikkapuun paikalle katsura ei kuitenkaan päässyt. Istuin nimittäin kesäkeittiön isolle penkille katsomaan ja miettimään sen paikkaa. Kuvittelin katsuran mielessäni isoksi ja mietin, mitä sen vierestä näkyisi. Huomasin, että kuvan vesipönttö (joka tullee jatkossakin olemaan suunnilleen tuossa kohdassa) näkyisi isonkin puun/pensaan vierestä, jos sen sijoittaisi kirsikalta vapautuneelle paikalle. Niinpä muutin sijaintia sen verran, että ruokapöydän ääressä istuessa isoksi kasvanut katsura peittäisi näkyvistä kastelupöntön.

Niinpä kirsikkapuun paikka on edelleen vapaa. Nyt suunnittelen siihen apteekkarin ruusun siirtoa ja ehkäpä jotain muitakin kasveja ruusun vierelle. Ehkä jo huomenna ryhdyn siirtohommiin, kun tänään sade yllätti minut juuri, kun aioin siirtyä lapion varteen.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia projekteja jään mielenkiinnolla seuraamaan... t. Mardu

    VastaaPoista
  2. Kiitos piipahduksesta, Mardu. :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis ruska siinä on :).

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit!