30.4.2011

Kevät paljastaa viime kesän puuhia

Keväässä on se ihana puoli, että edelliskesänä ja -syksynä tehtyjä juttuja paljastuu pikkuhiljaa. Puutarhani alkuaikoina taisin suurin piirtein vielä muistaa, mitä kannattaisi odotella, mutta nykyään en enää kaikkia muista. Näiden viimekeväisten ruukkunarsissien sijoituspaikkaakaan en tainnut muistaa ennen kuin lehdet tunkivat itsensä esille tammen alta. Nämä todistivat taas kukinnallaan sen, että ruukkunarsissit, joihin sorrun joka kevät, kannattaa lykätä maahan kukinnan päätyttyä.
 


Yllätyin myös, kun löysin tämän sitruunatimjamin kovin elävän näköisenä. Minä kun luulin, ettei sen pitänyt selvitä Suomen talvesta.
 


Prinsepia sinensis sen sijaan ei yllättänyt minua - ainakaan paljon - sillä sen pitikin selviytyä. Hyvin sekin näyttää kestäneen talven, vaikken mitenkään suojannut sitä.
 


Muita kevään löytöjäni on ainakin tarhakylmänkukka. Muistan istuttaneeni niitä viime kesänä kaksikin erilaista takapihan luonnontilaiselle alueelle, mutta toistaiseksi olen löytänyt vain yhden nupullaan olevan. Takapihan lehdet ja risut on tosin vielä siivoamatta eli saattaa se toinenkin kylmänkukka jossain piillä. Tarhakylmänkukat houkuttivat minut, koska aitoja rauhoitettuja hämeen kylmänkukkia en voi pihaani hankkia, vaikka niitä omasta kunnasta löytyykin useampikin esiintymä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit!