14.6.2010

Suunnitelmia, toteutuksia ja tilannekatsaus

Terassi-patio-pergola-tanssilava-kesäkeittiön suunnittelu alkaa edetä konkreettiselle tasolle. Niin pitää edetäkin, jotta se olisi elokuun alussa avajaiskunnossa. Tänään Esikoisen kanssa silmittelimme terassin-jne paikkaa ja merkkasimme parit kulmat, mutta kokonaisuus pitää vielä hahmotella Miehen kanssa hetkellä, jolloin on vähemmän sadetta ja hyttysiä kuin nyt.

Mies niitti viime viikolla pyynnöstäni terassin-jne tulevan alueen ja omenapuiden välistä epämääräistä heinikkoa ja hiukan luvattomiakin kasveja. Saksankirveli mennä hupsahti siimaleikkurilla, samoin ruohosipuli. Niiden ympärillä oli kaiketi aika paljon rikkaruohoja eli eivät erottuneet joukosta... Onneksi molemmat kasvanevat takaisin vielä tänäkin kesänä.

Niitetylle alueelle omenapuiden väliin sijoitin toistaiseksi (=muutamaksi vuodeksi?) toisen Lidlistä ostetun kasvilavan ja kylvin siihen kahta eri papua. Siihen ei mahtunut paljon, mutta enemmän kuin ei mitään. Aikaisemmin olin sijoittanut talon toiseen päätyyn tehdylle kiveykselle (=kiviä ja maakosteaa betonia sokkeliin asti kulmaan, jossa ei mikään halunnutkaan kasvaa) toisen kasvilavan ja kylvänyt siihen jotain, mitä en kaikkea enää edes muista... Ainakin jotain salaattia, mahdollisesti rukolaakin, vähän kiinalaista ruohosipulia, ehkä Englannista ostettua korianteria. Kaivonrenkaaseen kylvin pari päivää sitten rinkiin salaattien siemeniä ja niiden keskelle jotain... (Miten lyhyt voi ihmisen muisti ollakaan?)

Tänään kylvin pikaisesti yhteen parvekelaatikkoon sen koko pituudelta kaksi riviä silpoydinhernettä 'Markana'. Tämä lajike ei tarvitse tukea ja on siten helppo valinta.

Omenapuiden välissä odottelee mansikkaputki jonkinlaista pohjarakennelmaa, multaa ja istutusta. Siitä kerron myöhemmin lisää, joten jääköön nyt vielä arvoitukseksi, mistä on kyse.

Talon koillispäädyssä on kauheasti rikkaruohoja mutta myös kuunliljat rehottavat komeina ja japaninakileija ja pikkusydän kukkivat. Löytyipä sieltä myös särkynyt sydämeni, jonka luulin kuolleen ja kadonneen. Särkynyt sydän on pieni ja hentoinen ja sen nuput vasta tuloillaan. Tänä kesänä suunnitelmissani on siirtää se toiseen paikkaan, kunhan saan keijupuutarhani paremmalle alulle.

Sammalleimut lopettelevat kukintaansa, pienet maksaruohot avaavat kohta nuppunsa ja rönsyleimun kukat ovat jo aivan kuihtuneet.

Rinnepiha kaipaisi kipeästi kitkemistä... aargh. Pääoven luona olevan puulavan kainaloon viime kesänä istuttamani pikkutalviot liki kuolivat toukokuussa kuivuuteen, joten päätin täyttää sen tilan sittenkin komeamaksaruoholla. Pikkutalvioita on muuallakin ja niitä on suunniteltu myös kellarin katolle.

Suunnitelmia siis on ja jotain toteutettukin, mutta enimmäkseen olen puuhaillut pikkujuttuja, joita ei enää hetken päästä muistakaan, mutta joilla kuitenkin on oma merkityksensä pihan kokonaisuudessa.

1 kommentti:

  1. Hei jl :)

    Kiitos vierailusta blogissani. Ja kivasta kommentistasi.

    Minustakin on kiva katsella erilaisia puutarhoja, terasseja, pihoja. Oiskin tylsää jos meillä kaikilla olisi juuri samanlaista.

    Voi miten kaunis kivipenger teillä onkaan...
    ja hienoja suunnitelmia.

    Käynpäs kurkkaamassa mitenkä teillä terassi edistyy ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit!